Jahas, ois tiedossa melkoinen urakka, historiaa nimittäin piisaa. Riippuu tietysti mistä aiheesta =). Mutta josko puhuttaisiin nyt siis tanssihistoriastani.
Kaikki alkoi avioerostani vuonna 2006. Surullista, mutta kenen kannalta, jos nyt asiaa ajattelee? Miten paljon upeita, ihania ihmisiä olenkaan sen jälkeen tavannut ja saanut heihin tutustua. Itkua ja hammasten kiristelyä on sitten kyllä elämässä piisannut silti, mutta mikään ei ole vienyt tanssin iloa ja eikä sitä mahdottoman suurta energialatausta, jonka tanssiessani saan.
Avioliittoni aikana silloinen mieheni totesi minulle, ettei minusta koskaan tulisi tanssijaa (=) ilmeisesti siksi, etten osannut olla jättämättä varpaitani pois hänen jalkojensa alta), kun en osaa ottaa mitään tosissani. Nauratti, kun hän valssin opetuksen aikana tallasi varpailleni, eikä sen koommin yhdessä tanssittu. Se siitä.
Vasikantanssia sen jälkeen elämässä kyllä riitti. Hyppää sinne, hyppää tänne, tee sitä, tee tätä...
No, monen mutkan kautta, pitkällisten ja katkerienkin itkujen jälkeen, sain ensikutsun tanssimaan. Minä, joka olin tanssinut joskus pienenä tyttönä kilpatanssia ja nähnyt unta siitä, kuinka hyvin pärjäisin.... Pienen tytön pieniä haaveita. Mutta nyt oli vientiä isolle lattialle ja täysin tanssiaskeleista suuremmin tietämättömänä. Vaihtoaskeleella osasin kyllä tanssia mitä vaan, hiukan buggaa ja jivea, mutta kavaljeerini, joka kutsun oli esittänyt, osasi vaikka mitä tanssilajeja ja hups......Sinne karkasi myös minun sydämeni.
Kauniin kuulaana syysiltana kesän viimeisiä lavatansseja tanssiessani päätin, ettei tämä jää tähän.
Samana syksynä kävin muutaman kerran silloisen paikallisen tanssikoulun opetuksessa, tästä kaikesta siis kiitos heille! Jos luvan saan joskus, voin paljastaa kenestä on kyse.
Syksy ja talvi menivätkin sitten muitten kädenvääntöjen kanssa. Ei puhettakaan, että olisin voinut lähteä tanssimaan kaiken avioeroväännön aikana ja sitä kesti ja kesti ja kesti....aika tarkkaan vuoden ajan.
Sen jälkeen kuitenkin, kipinä tanssitunneille lähti uudestaan käyntiin ja niinpä uskollisesti vein kaksi vasenta puujalkaani kaksi kertaa viikossa tanssioppiin.
Ja voi sitä tahkoamisen määrää, kolme tuntia illassa kaksi kertaa viikossa...lajeja riitti, oli hidasta valssia, tavallista valssia, fuskua, foksia, humppaa, kuviollisena ja kävelyllä, perinteisenäkin, jenkkaa, polkkaa, chachachaata, rumbaa, sambaa, salsaa, buggaa, jivea ja tangoa...ainakin.
Hidas valssi ja jive, myös bugg, olivat aloituslajeista kaikkein mieleisimmät. Sittemmin mukaan kuvioon ovat tulleet boogie-woogie, rockabilly, lindy hop, west coast swing (jolle muuten olen täysin sydämeni menettänyt), bachata ja argentiinalainen tango...
On rikkaus osata tanssia useita lajeja, vaikka joskus tulee mieleen, etteikö vois löytyä yhtä lajia, joka kävis kaikkeen...mutta ei...joku yritti minut kerran saada tanssimaan chachaat west coast swinginä ja totesin, että: "Kiitos, mutta ei kiitos". Jos kerran osaan tanssia lajin mukaisesti, miksi en tekisi niin. Pysyvät aivotkin virkeinä. =)))
Kiitos teille kaikille minua tänä aikana tukeneille ihmisille ja kiitos siitä, että tuette minnuu nyt myös tässä koomisessa yrityksessäni blogata aivoituksiani päästä ulos.
Anteeksi, ettei kirjoitusasu tekstissä ole täysin virheetöntä suomen kieltä. Se tulee vielä joskus pahenemaan entisestään ;)...Suattaapi olla, että joskus ripsehin savon murteella viäntämmään....mutta suattaapi olla, etten..
Kiitos tästä päivästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti